Täyssähkö- ja hybridiautojen yleistyessä myös taloyhtiöiden tarpeet latausasemille lisääntyvät. Sähköauton latausasemat taloyhtiöön on monivaiheinen prosessi, joka vaatii huolellista suunnittelua ja yhteistyötä projektin eri osapuolilta – UTU on apuna projektissasi sen alusta loppuun saakka. Tässä artikkelissa käydään läpi tärkeimmät vaiheet, joilla saadaan toteutettua latausasemahanke onnistuneesti, säädöksiä ja turvallisuutta unohtamatta.
Sähköauton latausasemat taloyhtiöön – projektin eri vaiheet
1. Lähtötilanteen selvitys
Alkuun taloyhtiön tulee selvittää lähtötilanne. Kuinka monella taloyhtiön asukkaalla on nyt tai lähitulevaisuudessa tarvetta sähköauton latauslaitteelle? Riittääkö hidaslataus vai onko tarvetta esimerkiksi 11 kW:n peruslataukselle? Usein yhtiökokous on luonnollinen paikka käsitellä asiaa ensimmäistä kertaa. Toimivat ja oikein mitoitetut sähköauton latausasemat taloyhtiöön nostavat myös taloyhtiön ja osakehuoneistojen arvoa.
2. Taloyhtiön ja nykyisen infrastruktuurin kartoitus
Latausasemien hankintapäätöksen jälkeen seuraava vaihe on teettää kartoitus taloyhtiöön sähköalan ammattilaisella. Käytännössä tämä tarkoittaa nykyisen sähköjärjestelmän kunnon ja kapasiteetin arviointia – esim. kestääkö nykyinen kaapelointi latauksen tuoman lisäkuorman vai tulisiko se päivittää. On mahdollista, että saneerauskohteissa olemassa oleva lämmitysinfra mahdollistaa hidaslatauksen lisäämisen tai jopa muutaman Type2-latauspisteen. Jos kapasiteetti ei riitä, sähköjärjestelmään tulee tehdä lisäinvestointeja, kuten latauskeskus ja sähkönsyötön vahvistaminen. Uudiskohteissa latausinfran suunnittelu kuuluu nykyisin jo osaksi hankkeen sähkösuunnitteluprojektia.
Kokonaisvaltainen kartoitus selvittää, millainen latauskenttä on mahdollista rakentaa nykyiseen infraan sekä määrittelee vaihtoehdot tulevaisuuden tarpeita varten. Kartoituksen perustana on taloyhtiölakiin kirjoitetun yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen. Käytännössä tällä tarkoitetaan sitä, että lataus tulee sallia kaikille taloyhtiön osakkaille samoilla ehdoilla. Tämä on meillä UTUlla päämääränä aina toteuttaessamme sähköauton latausasemat taloyhtiöön -hankkeita.
3. Latausasemien ja palvelupaketin valinta
Kun sähköjärjestelmän kapasiteetti on selvitetty, tulee valita sopiva palvelupaketti ja latauslaitteisto. Tähän yhdistelmään vaikuttaa esimerkiksi taloyhtiön koko sekä laskutuksen ja kuormanhallinnan tarve. Yleistynyt tapa on valita taloyhtiöön sähköauton latausasemat, jotka voidaan liittää ulkopuolisen operaattorin taustajärjestelmään, kuten UTU-X-tuoteperheen UTUReX- ja UTUMaX-asemat. Taustajärjestelmä mahdollistaa osakkaalle oman käyttöliittymän latauksen ohjaukseen sekä yksinkertaistaa ja helpottaa niin taloyhtiön kuin isännöitsijänkin työtä.
Latausasemien valinnassa keskeistä on kestävyys ja turvallisuus. Laitteiston pitkä elinkaari, huollettavuus ja päivitettävyys säästävät kaikilta osapuolilta kustannuksia. Lisäksi on valittava laitteet, jotka täyttävät lain vaatimukset. Suomessa kaikkien latauslaitteiden, joiden kulutus laskutetaan energiaperusteisesti, tulee täyttää mittauslaitedirektiivin vaatimukset. Latausasemissa tulee olla MID-hyväksytyt energiamittarit, joiden kumulatiivinen kulutuslukema on helposti luettavissa asemasta. Loppukäyttäjä taas arvostaa aseman käytön yksinkertaisuutta, edullisuutta ja sitä, että sähköauton akussa on virtaa silloin, kun on aika lähteä liikkeelle.
4. Sähköurakoitsijan valinta
Sähköauton latausasemat taloyhtiöön -projektin viimeisenä vaiheena on valita sähköurakoitsija. Sähköurakoitsija asentaa sekä käyttöönottaa latausasemat. Sähköurakoitsija arvostaa laitteiden vaivatonta asennusta sekä laadukkuutta, ja hänen tulee saattaa asemat käyttökuntoon. Taloyhtiön näkökulmasta on myös tärkeää, että loppukäyttäjille annetaan riittävän kattava ohjeistus latausasemien käyttöön.
Minkälainen latausasema kannattaa valita taloyhtiöön?
UTUFoX – ratkaisu pieniin taloyhtiöihin ja erillistalokohteisiin
Ilman taustajärjestelmää toimiva laite on hyvä vaihtoehto pieniin, muutaman asunnon, taloyhtiöihin tai erillistalokohteisiin, joissa latausaseman lähtö on huoneistokohtaisen sähkömittauksen piirissä, eikä ulkopuoliselle laskutuspalvelulle ole tarvetta. Tähän soveltuva ratkaisu on UTU-X-tuoteperheeseen kuuluva hidaslataus- ja lämmityslaite UTUFoX. UTUFoXista löytyy useita vaihtoehtoja eri käyttötarpeisiin.
UTUReX ja UTUMaX – älykkäät, kokonaisvaltaiset ratkaisut taloyhtiöihin
Suuremmissa taloyhtiössä, joissa on enemmän käyttäjiä, taustajärjestelmällinen vaihtoehto on toimivin ratkaisu. Taustajärjestelmä hoitaa muun muassa latausaseman kuormanhallinnan, käyttäjätunnistuksen ja laskutuksen. UTU-X-sarjan taustajärjestelmällisiä tuotteita ovat lämmitys- ja hidaslatausasema UTUReX sekä peruslatausasema UTUMaX. UTUMaXiin on mahdollista saada Type2-pistokkeiden rinnalle myös sukopistorasiat.
UTUReX ja UTUMaX liitetään eParking.fi-taustajärjestelmään. Latausaseman käyttäjä hallitsee latauspistettään operaattorin sovelluksella tai selaimella. Taustajärjestelmä mahdollistaa esim. lämmitys- ja lataussähkön hinnoittelun eri hintaisiksi.
UTUFoX
UTUReX
UTUMaX
Sähköauton latausasemat taloyhtiöön -hanke onnistuu yhteistyöllä
Sähköautojen latausasemien lisääminen taloyhtiöön on hyödyllinen, ekologinen ja tulevaisuuteen katsova hanke, joka vaatii ammattimaista suunnittelua ja asukkaiden yhteistä päätöksentekoa. Kun projekti on toteutettu huolellisesti ja asiantuntevien projektikumppanien kanssa kaikkien määräysten mukaisesti, tuo se lisäarvoa taloyhtiölle sekä yksittäiselle osakkeenomistajalle ja vastaa joustavasti muuttuviin tarpeisiin kauas tulevaisuuteen.