Yhdessä kohti entistä turvallisempaa työympäristöä

UTU asentaja töissä

UTU Oy:llä työturvallisuutta on kehitetty jatkuvan parantamisen periaatteella keskeytyksettä. Tämä tarkoittaa sitä, että turvallisuuteen liittyviä käytäntöjä, prosesseja ja toimintamalleja arvioidaan ja parannetaan säännöllisesti ja turvallisuuskäytänteet integroidaan kaikkiin liiketoiminnan osa-alueisiin. Näin on saavutettu merkittäviä tuloksia, kuten tapaturmien määrän huomattava väheneminen, työntekijöiden hyvinvoinnin parantuminen sekä turvallisuuskulttuurin vakiinnuttaminen osaksi henkilöstön arkea. Jokainen työntekijä on sitoutunut turvallisuusperiaatteisiin ja aktiivisesti osallistuu turvallisuuden kehittämiseen, mikä luo turvallisemman työympäristön jokaiselle.

Esimerkillinen työturvallisuus

Olemme onnistuneet turvallisuustyössämme hyvin ja tämä voidaan todeta esimerkiksi LTA1-grafiikasta, joka kertoo tapaturmataajuuden. UTUn tapaturmataajuus LTA1 on tällä hetkellä 4,5 ja Suomen teollisuuden keskiarvo on noin 25.

LTA1 = työtapaturmaa per miljoona tehtyä työtuntia

Vaarojen ja riskien arviointi

Turvallisuustyö alkaa vaarojen ja riskien systemaattisella arvioinnilla. Arvioinnit tehdään HSEQ- tai valmistuspäällikön johdolla, ja niihin osallistuu laajasti arvioitavan alueen henkilöstöä. Riskien ja vaarojen arviointi kattaa noin 20 eri työskentelyaluetta ja toimintoa, joten jokainen osa-alue otetaan huolellisesti huomioon. Uudelleen arvioinnit suoritetaan vähintään kahden vuoden välein tai merkittävien muutosten jälkeen.

Vaarojen tunnistamisessa arvioidaan seuraavat osa-alueet:
ergonomia
kemialliset ja biologiset vaaratekijät
henkinen kuormittuminen
fyysinen kuormittuminen
fysikaaliset vaaratekijät
tapaturmavaarat

Riskien suuruus ja merkittävyys määritetään riskimatriisin avulla, joka yhdistää tapahtuman todennäköisyyden ja seurausten vakavuuden.

Riskien hallinta

Riskien hallinnassa noudatetaan tarkkaa hierarkiaa: vaarojen poistaminen, riskikohteen korvaaminen, tekniset hallintatoimenpiteet, hallinnolliset toimenpiteet sekä viimeisenä keinona henkilösuojaimien käyttö. Riskienarvioinnin tulokset tallennetaan riskirekisteriin, ja merkittävimmät riskit kootaan erilliseen luetteloon. Näitä tietoja hyödynnetään monipuolisesti, esimerkiksi työnopastuksessa, työterveyshuollon suunnittelussa ja turvallisuuskierroksilla.

Turvallisuus asiakaskohteissa

Asiakaskohteissa tapahtuvissa työtehtävissä UTUn asentajat täyttävät ennen työn aloitusta vaarojen tunnistus- ja riskienarviointilomakkeen, jonka kaikki UTUlta kohteessa työskentelevät henkilöt allekirjoittavat. Tämä prosessi varmistaa, että jokainen sitoutuu kohteen riskien arviointiin sekä havaittujen riskien poistamiseen.

Havaitut epäkohdat ja niiden korjaukset dokumentoidaan vaarojen tunnistus- ja riskienarviointilomakkeelle, mikä tarjoaa meille arvokasta tietoa turvallisen työskentelyn jatkuvasta kehittämisestä asiakaskohteissa. Suuremmissa asiakaskohteissa tehdään myös esihenkilöiden tai johdon katselmointeja. Näistä katselmointikäynneistä esihenkilöt tai johdon edustajat laativat kirjallisen dokumentin – Esihenkilön tai johdon HSEQ-raportointilomakkeen. Lomakkeen pääpaino on UTUn asentajien ohjeidenmukaisuuden tarkastelussa sekä asiakasyrityksen edustajan palautteessa asentajien työskentelystä asiakasyrityksen tiloissa.

Muita turvallisuustoimenpiteitä:

  • HOKSU-ilmoitusjärjestelmä: Jokainen UTUn työntekijä on velvollinen raportoimaan vaaratilanteet, turvallisuus – ja ympäristöhavainnot HOKSU-järjestelmään.
  • Turvallisuuskierrokset: Vuoden aikana toteutetaan kahdeksan turvallisuuskierrosta, joissa havainnot dokumentoidaan sekä korjaustoimenpiteet suunnitellaan ja toteutetaan.
  • Työtapaturmien tutkinta: HSEQ-päällikkö tutkii kaikki työtapaturmat SCAT-analyysin avulla, mikä auttaa selvittämään juurisyyt ja ehkäisemään tulevia tapaturmia.
  • Uusien työntekijöiden perehdytys: Kaikille uusille työntekijöille tarjotaan perusteellinen turvallisuusperehdytys.

Keräämämme tieto ja palaute eivät vain lisää turvallisuutta, vaan ne myös auttavat meitä kehittämään jatkuvasti työskentelytapojamme. UTU Oy:llä turvallisuus on jatkuvaa parantamista ja yhteistä vastuuta – yhdessä rakennamme entistä turvallisemman työympäristön kaikille!

Lisätietoa työturvallisuudesta:

HSEQ-päällikkö

Tapani Juusela

+358 40 0509 461
Toimipiste: Ulvila, pääkonttori ja tuotanto
Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli